Älyä kehitetään jatkuvasti käyttäjien palautteiden perusteella. Tämän syksyn aikana olemme toteuttaneet kolme uudistusta, jotka helpottavat opettajien arkea.

Opiskelijoiden tehtävävastaukset löytyvät sekä opintojakson sisältä että nyt myös Tehtävävastaukset-sivulta. Sivulla opettaja voi luokitella vastauksia opintojakson perusteella ja tehtäväkohtaisesti. Vastauksista voi myös suodattaa listan sen mukaan, ovatko vastaukset tarkistamattomia, tarkistettuja vai lähetetty opiskelijalle.

Opettaja voi tarkastella Älyn sisältöjä opiskelijana. Näkymän saa valittua, kun avaa jonkin oman opintojakson. Opintojakson etusivulta, oikeasta yläreunasta, löytyy painike ”Esikatsele jaksoa opiskelijana”. Paluu opettajaksi onnistuu miltä tahansa sivulta yläreunan ”Palaa opettaja-näkymään” -painikkeen avulla. Opiskelijaroolissa opettaja voi käyttää Älyn sisältöjä esimerkiksi esitysmateriaalina ilman, että piilotetut osiot näkyvät opiskelijoille.

Koevastaukset-sivulle on lisätty arvosanalle oma sarake, josta opettaja näkee yhdellä silmäyksellä kaikkien opiskelijoidensa arvosanat. Sarakkeeseen kirjautuu se merkintä, jonka opettaja tekee ”kokeen arvosana” -laatikkoon tarkistaessaan koevastausta. Ominaisuus ei vaadi käyttäjiltä erillisiä toimenpiteitä.